Olin pitkään etsinyt laajaa sekä matto- että laitepilateksen kattavaa koulutusta, joka sopisi omaan näkemykseeni suorituskykyä ja terveyttä edistävästä pilatesharjoittelusta. Osallistuessani Hannan ja Leenan viikkotunneille, ihastuin BASI:n urheilulliseen ja motivoivaan harjoittelutyyliin, joka kannusti minut osallistumaan koulutukseen. Enkä joutunut pettymään! Koulutus oli upeasti järjestetty ja puitteet harjoitteluun koulutuksen aikana ja itsenäisesti olivat erinomaiset. Natascha, Hanna ja Leena olivat kaikki kokeneita ja rautaisia ammattilaisia. Vaikka minulla on erittäin pitkä tausta erilaisista taitolajeista ja niiden opettamisesta, pisti koulutus minut kehittymään niin ohjaajana kuin liikkujana. Suosittelen koulutusta 100% kaikille pilateksesta kiinnostuneille!
-Jari Karppinen
BASI Pilates MTTC antoi täsmälliset ja vahvat eväät toimia pilatesohjaajana. Suurimman vaikutuksen kuitenkin teki BASI yhteisön sekä apuopettajien Hannan ja Leenan kannustava ja innostunut ote. Positiivisessa hengessä annettu huolellinen palaute auttoi kehittymään sekä liikkeiden suorittamisessa että ohjaustyössä. Jos haluat hypätä alati kehittyvään BASI Pilates -yhteisöön, suosittelen ehdottomasti juuri tätä koulutusta!
-Sirpa Rönkkönen
BASI Pilates Comprehensive Teacher Training oli laaja ja laadukas kokonaisuus, jossa pääsin kunnolla sukeltamaan BASI Pilates -metodin äärelle. Koulutus oli selkeää ja käytännönläheistä, ja pääkouluttajamme Nataschan sekä apuopettajien Hannan ja Leenan ohjauksessa oli turvallista opiskella. Sain koulutuksen aikana kasvaa ammatillisesti isoja harppauksia.
-Hanna Heinonen
BASI Pilates Academy Turussa sain oppia pilatesta alan huippuosaajilta, joilta ei puutu osaamista eikä intohimoa ainoastaan pilatesta, vaan myös sen opettamista kohtaan. Minulla oli koko koulutuksen ajan olo, että he todella laittavat itsensä likoon ja tekevät kaikkensa että me opiskelijat oppisimme tarpeelliset asiat ja lähtisimme koulutuksesta laajan työkalupakin kanssa ja voisimme luottaa omaan työskentelyyn. Itse metodi on vahva ja olen jo saanut ilolla nähdä sen huikeat positiiviset vaikutukset säännöllisesti harjoittelevissa asiakkaissa viimeisen vuoden aikana BASI Pilatesta opettaessa. Minulle on tärkeää myös BASI Pilateksen erinomaiset jatkokoulutusmahdollisuudet sekä omista opettajista, kollegoista ja ystävistä koostuvan tukiverkoston, jonka olen saanut BASI Pilates Academy Turusta. Suosittelen lämpimästi BASI Pilates Academy Turun pilatesohjaajakoulutusta kaikille pilateksesta kiinnostuneille.
-- Heini Uusipaavalniemi
BASI Pilates ohjaajakoulutus syksy 2025
Kiinnostaako pilatesohjaajaksi kouluttautuminen? Houkuttaako oman pilatesharjoituksen syventäminen?
Scroll down for information about the teacher training in English!
Kansainvälisesti tunnettu ja arvostettu BASI® Pilates Teacher Training koulutusohjelma käynnistyy BASI Pilates Academy Turku -studiolla vuosittain yhteistyössä BASI Scandinavian kanssa. Body Arts and Science International (BASI®) on yli 30 vuotta vanha kansainvälinen pilateksen koulukunta, jossa yhdistyvät traditionaalinen Joseph Pilateksen pilatesperinnettä vaaliva sekä moderni tiedettä ja taidetta kunnioittava tekeminen. BASI® Pilateksen perustaja on Rael Isacowitz. Lue lisää BASI Pilateksesta tästä.
BASI® on valmiina auttamaan sinua tällä upealla ja vaativalla, mutta todella palkitsevalla polulla. Kouluttajina toimivat BASI Faculty Leena Syrjälä ja BASI Faculty Hanna Manninen. Lue Hannan ja Leenan esittelytekstit täältä. Suosittelemme erittäin lämpimästi hakemaan mukaan koulutukseen! Voit tutustua Hannan ja Leenan ohjaukseen tällä ilmaisella Online viikkopassilla, jolla voit tulla etänä mukaan mattotunneillemme.
BASI Pilates ohjaajakoulutuksessa voi kouluttautua joko mattopilatesohjaajaksi (MTTC = Mat Teacher Training Course) tai matto- ja laitepilatesohjaajaksi (CTTC = Comprehensive Teacher Training Course). Laiteohjaajakoulutuksessa opiskellaan mattorepertuaarin lisäksi Reformer, Wunda Chair, Cadillac, Ladder Barrel ja Spine Corrector laitteet sekä BASI Pilateksen F2 System. BASI Comprehensive Teacher Training on Suomen pilatesyhdistyksen hyväksymä laaja pilatesohjaajakoulutus. BASI Comprehensive Teacher Training koulutuksen käyneenä voit myös jatkaa kouluttautumista BASI Pilates Workshopeissa (esim. Pilates for Injuries, Pilates for Pregnancy and Beyond, Power of Aging) tai jatkaa muutaman vuoden ohjaamisen jälkeen upeaan neliosaiseen BASI Pilates Legacy -jatkokoulutukseen.
BASI Pilateksessa on vahva kansainvälinen ja mielettömän kannustava ja mukaansatempaava ohjaajayhteisö. BASI ohjaajana olet osa suurta BASI Pilates perhettä, jota luotsaa suurta kansainvälistä suosiota ja kunnioitusta saavuttanut Rael Isacowitz. Rael on on mm. myyntimenestyskirjojen Pilates ja Pilates Anatomy kirjoittaja. Lue lisää Rael Isacowitzista täältä.
Mattopilatesohjaajakoulutus on hyvä startti pilatesohjaajan uralle. Mattopilatesohjaajan koulutus antaa valmiudet mattopilatestuntien ohjaamiseen, vaikka sitä ei katsota Suomessa niin sanotuksi pitkäksi pilatesohjaajakoulutukseksi. Tutustu lisää BASI Pilatekseen BASI:n omalla Youtube-kanavalla.
Mikäli päätät kouluttautua matto-ohjaajaksi (MTTC), kannattaa sinun ehdottomasti osallistua myöhemmin BASI Mat Intensive jatkokoulutus moduuleihin (3 päivää) tai jatkaa myöhemmin CTTC koulutukseen. CTTC koulutuksen voi suorittaa laitteiden osalta erillisenä lisäkokonaisuutena.
BASI Pilates koulutuksen käytyäsi voit alkaa ohjata pilatestunteja esimerkiksi pilatesstudioilla, joogastudioilla, kuntosaleilla tai kansalaisopistoilla. Voit itse valita käytätkö tunneissasi BASI -etuliitettä. BASI Pilates ohjaajilla ei ole erillisiä lisenssimaksuja, eikä muutenkaan mitään velvoitteita tai sitoutumuksia BASI Pilates organisaatiolle. Voit kysyä lisää koulutuksista meiltä BASI Akatemialta leena@basipilatesacademy.com
MTTC koulutuksen lisätiedot (mattopilates)
Aikataulu / Syksy 2025:
Moduulit 1-3: pe-su 3.-5. lokakuuta 2025
Moduulit 4-6: pe-su 21.-23. marraskuuta 2025
Kurssin alkamisaika:
Perjantait klo 10:30 / lauantait klo 12:00 / sunnuntait klo 10:00
Kurssin loppumisaika:
Perjantait 16:15 / lauantait 17:45 / sunnuntait 15:45
Huom! Pe ja la omaa harjoitteluaikaa studiolla 2 tuntia koulutuksen virallisen päättymisen jälkeen. Pe siis tila vapaana klo 16:15-18:15 ja la tila vapaana klo 17:45-19:45. Hyödynnä ihmeessä tämäkin aika ja merkitse se oman opiskelun tunteihin.
Järjestäjät: BASI Pilates Scandinavia ja BASI Pilates Academy - Turku
MTTC Koulutuksen hinta on 1600 €, sisältäen kurssimateriaalin ja loppukokeen.
Maksu erissä (kuukausierissä): 1850 €
Ennakkomaksu hakemuksen yhteydessä on 400 €
Koulutus on kaksikielinen suomeksi ja englanniksi. Koulutusmateriaali on englanniksi.
Kysy lisää koulutuksesta: leena@basipilatesacademy.com
Mattopilateskoulutukseen kuuluu myös 60h omaa opiskelua (pilatestunneille osallistuminen ja kirjallisen materiaalin opiskelu), 15h tuntien observointia ja 30h pilatesohjausta. Koulutuskokonaisuus pyritään suorittamaan yhden vuoden aikana, mutta aikataulu on myös neuvoteltavissa.
Lähimmät hotellit yöpymiseen ovat Forenom Aparthotel Turku, Scandic Plaza Turku sekä Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone.
CTTC koulutuksen lisätiedot (matto & laite)
Aikataulu / SYKSY 2025:
Moduulit 1-3: pe-su 3.-5. lokakuuta 2025
Moduulit 4-6: pe-su 21.-23. marraskuuta 2025
Moduulit 7-9: pe-su 16.-18. tammikuuta 2026
Moduulit 10-12: pe-su 6.-8. helmikuuta 2026
Kurssi alkaa:
Perjantait klo 10:30 / lauantait klo 12:00 / sunnuntait klo 10:00
Kurssi loppuu:
Module 1-6: Perjantait 18:15 / lauantait 19:45 / sunnuntait 17:45
Module 7-12: Perjantait 17:15 / lauantait 18:45 / sunnuntait 16:45
Järjestäjät: BASI Pilates Scandinavia ja BASI Pilates Academy, Turku
Koulutus on kaksikielinen suomeksi ja englanniksi. Koulutusmateriaali on englanniksi.
CTTC koulutukseen kuuluu myös 200h omaa opiskelua (pilatestunneille osallistuminen ja kirjallisen materiaalin opiskelu), 100h tuntien observointia ja 200h pilatesohjausta sekä kirjallinen lopputyö (noin 10 sivua). Koko koulutuskokonaisuus pyritään suorittamaan yhden vuoden aikana, mutta aikataulu on myös neuvoteltavissa.
CTTC koulutuksen hinta: 4290 €, sisältäen kurssimateriaalin ja loppukokeen.
Ennakkomaksu hakemuksen yhteydessä 400 €
CTTC koulutuksen hinta osamaksulla yhteensä 4550 €, sisältäen kurssimateriaalin ja loppukokeen
Ennakkomaksu hakemuksen yhteydessä 400 €
Osamaksu 1900 € ennen kurssin alkua
Osamaksu 1150 € ennen moduulia 4
Osamaksu 1150 € ennen moduulia 7
Kysy lisää koulutuksesta englanniksi: eva@basipilates.net tai suomeksi: leena@basipilatesacademy.com
THE F2 SYSTEM – An Evolution in Pilates Equipment Design and Function
Learn more about the BASI Systems F2 Arm Chair and Spine Corrector, as well as the F2 addition to all the traditional Pilates apparatus. Participants will be introduced to innovative, new concepts and learn extensive repertoire based on the BASI Block System that can be applied to all other apparatus. Solidly grounded in the work and principles of Joseph Pilates, these designs greatly expand the range of exercises on the equipment and explore uncharted territory. The most exciting development of the Pilates equipment in recent years, the F2 System will introduce the professional to new dimensions in the Pilates work. Don’t miss your chance to get more acquainted with the revolutionary BASI Systems equipment. Workshop is open for every equipment teacher.
Date: 12. – 13. September 2025
Time: Friday 12:00-19:00 (incl. break), Saturday 11:30-18:30 (incl. break)
Location: BASI Pilates Academy - Turku, Eerikinkatu 17, 4krs.
Lecturer: Mariam Younossi
Language: English
Tuition: 550 €.
Nearby hotels: Bob W. Scandic Plaza Forenom
Mat Intensive Workshop (seuraavan workshopin ajankohta on vielä auki)
Mat Intensive on tehokas kolmen päivän jatkokoulutus, joka jakautuu kolmeen moduuliin:
- Päivä 1 - Virtaavuuden periaate mattotunnilla
- Päivä 2 - Pienvälineiden käyttö mattotunnilla
- Päivä 3 - Opetuksen metodologia - verbaalinen ohjaus ja manuaalinen avustus.
Workshop on suunnattu pilatesopettajille, jotka haluavat laajentaa osaamistaan ja etsivät uusia näkökulmia ohjaamiseen. Osallistuminen ei edellytä aiempaa BASI koulutusta, vaan kaikkien koulutussuuntausten opettajat ovat tervetulleita! Voit myös olla vasta kouluttautumassa ohjaajaksi.
English info about the Teacher training
BASI Pilates instructor training autumn 2025
Are you interested in training as a Pilates instructor? Are you interested in deepening your own Pilates practice?
The internationally renowned and respected BASI® Pilates Teacher Training program starts annually at the BASI Pilates Academy Turku studio in collaboration with BASI Scandinavia. Body Arts and Science International (BASI®) is an international Pilates school that is over 35 years old, combining traditional Pilates practices that cherish Joseph Pilates's Pilates tradition with modern science and art. The founder of BASI® Pilates is Rael Isacowitz. Read more about BASI Pilates here.
BASI® is ready to help you on this wonderful and demanding, but truly rewarding path. The instructors are BASI Faculty Leena Syrjälä and BASI Faculty Hanna Manninen. Read Hanna and Leena's introductory texts here. We highly recommend applying for the training! You can get to know Hanna and Leena's guidance with this free one week Online pass, which allows you to join our mat classes remotely.
In BASI Pilates instructor training, you can train either as a mat Pilates instructor (MTTC = Mat Teacher Training Course) or as a mat and equipment Pilates instructor (CTTC = Comprehensive Teacher Training Course). In addition to the mat repertoire, the equipment instructor training includes studying the Reformer, Wunda Chair, Cadillac, Ladder Barrel and Spine Corrector equipment as well as the BASI Pilates F2 System. BASI Comprehensive Teacher Training is an extensive Pilates instructor training approved by the Finnish Pilates Association. Once you have completed the BASI Comprehensive Teacher Training, you can also continue your training in BASI Pilates Workshops (e.g. Pilates for Injuries, Pilates for Pregnancy and Beyond, Power of Aging) or, after a few years of teaching, continue with the wonderful four-part BASI Pilates Legacy advanced education.
BASI Pilates has a strong international and incredibly supportive and engaging instructor community. As a BASI instructor, you are part of the large BASI Pilates family, led by Rael Isacowitz, who has achieved great international popularity and respect. Rael is the author of the best-selling books Pilates and Pilates Anatomy, among others. Read more about Rael Isacowitz here.
Mat Pilates instructor training is a good start to a Pilates instructor career. Mat Pilates instructor training provides the skills to lead mat Pilates classes.
If you decide to train as a mat instructor (MTTC), you should definitely participate in the BASI Mat Intensive advanced training modules (3 days) later or continue with the CTTC training later. The CTTC training can be completed as a separate additional unit for equipment.
After completing the BASI Pilates training, you can start leading Pilates classes at, for example, Pilates studios, yoga studios, gyms or community colleges. You can choose whether or not to use the BASI prefix in your classes. BASI Pilates instructors do not have separate license fees, nor do they have any obligations or commitments to the BASI Pilates organization. You can ask us more about the trainings at eva@basipilates.net
More information about MTTC training (mat pilates)
Schedule / Fall 2025:
Modules 1-3: Fri-Sun 3-5 October 2025
Modules 4-6: Fri-Sun 21-23 November 2025
Course start time:
Fridays 10:30 / Saturdays 12:00 / Sundays 10:00
Course end time:
Fridays 16:15 / Saturdays 17:45 / Sundays 15:45
Note! Fri and Sat you have 2 hours of practice time at the studio after the official end of the training. So Fri the space is free from 16:15-18:15 and Sat the space is free from 17:45-19:45. Make the most of this time and mark it in your own study hours.
Organizers: BASI Pilates Scandinavia and BASI Pilates Academy - Turku
The price of the MTTC training is 1600 €, including course material and final exam.
Payment in installments (monthly installments): 1850 €
The advance payment upon application is 400 €
The training is bilingual in Finnish and English. The training material is in English.
Ask more about the training: eva@basipilates.net
The mat Pilates training also includes 60 hours of self-study (participating in Pilates classes and studying written material), 15 hours of class observation and 30 hours of Pilates instruction. The training package is aimed to be completed within one year, but the schedule is also negotiable.
The nearest hotels for overnight stays are Forenom Aparthotel Turku, Scandic Plaza Turku and Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone.
Additional information about CTTC training (mat & equipment)
Schedule / AUTUMN 2025:
Modules 1-3: Fri-Sun 3-5 October 2025
Modules 4-6: Fri-Sun 21-23 November 2025
Modules 7-9: Fri-Sun 16-18 January 2026
Modules 10-12: Fri-Sun 6-8 February 2026
Course starts:
Fridays 10:30 / Saturdays 12:00 / Sundays 10:00
Course ends:
Module 1-6: Fridays 18:15 / Saturdays 19:45 / Sundays 17:45
Module 7-12: Fridays 17:15 / Saturdays 18:45 / Sundays 16:45
Organizers: BASI Pilates Scandinavia and BASI Pilates Academy, Turku
The training is bilingual in Finnish and English. The training material is in English.
The CTTC training also includes 200 hours of self-study (participation in Pilates classes and studying written material), 100 hours of class observation and 200 hours of Pilates instruction, as well as a written final project (approximately 10 pages). The entire training package is intended to be completed within one year, but the schedule is also negotiable.
The price of the CTTC training: €4,290, including course material and final exam.
Advance payment upon application €400
The price of the CTTC training in installments is €4550, including course material and final exam
Advance payment upon application €400
Instalment payment €1900 before the start of the course
Instalment payment €1150 before module 4
Instalment payment €1150 before module 7
Ask more about the training in English: eva@basipilates.net or in Finnish: leena@basipilatesacademy.com